Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.01.2012 - 12:20

Aina vain yhtä vaikeaa keksiä korttiin aihetta nuorelle pojalle (12v), ja aina vaikeammaksi tulee, luulen. Tällä kertaa ajattelin mennä huumorin kautta.

Ja tuo valokuvaus se sitten on vaikeaa näin pimeään aikaan. Tuolla lumisella pihalla kun pitää korttia toisessa kädessä ja kameraa toisessa, niin eihän siitä meinaa tulla mitään. Mutta ulkona yritin siksi, että vähän edes lumien kimallukset kortissa näkyisivät, mutta eipä taida näkyä.

Tämä kortti täällä jo odotti uutta haastetta. Talvinen kortti oli KK:n haasteen aihe.

 

02.01.2012 - 00:04

Ja tähänkin käy kaikki kunhan on vintagea.

19.12.2011 - 18:58

Lapsenlapselle tein kortin.

Ja ekaa kertaa ulkolaiseen hasteeseen meinaan tämän laittaa.

19.12.2011 - 18:33

Eilen leivoin linnuillekin joulukakun.

12.12.2011 - 16:51

Teinpä paikkakortit joulupöytään. Tässä koko jono puolivuotisen Saaran johdolla.


 

12.12.2011 - 16:48

Tänä vuonna tikkuaskit ovatkin erilaisia, tai minä en ainakaan ollut tällaisia vielä nähnyt. Toki koristellahan ne itse piti.

07.12.2011 - 17:22

Paskishaasteessa tällä kertaa ei saanut käyttää uusia tarvikkeita.Ja kuinka helposti tuleekin leikkaa ja liimaa periaatteella ihan kivoja kortteja.

27.11.2011 - 16:52

Taas uusi KK-haaste joka on kuusia. Kuusia minulla tänä vuonna onkin paljon, kun on uusi stanssi.

Ei kai tuo pukki sauhuttele niin, että on ihan sauhun peitossa. ;))

21.11.2011 - 18:54

Haasteessa oli luonnos, jonka mukaan piti kortti tehdä.

08.11.2011 - 15:03

Voihan niitä kukkia olla joulukortissakin ;)

 

05.11.2011 - 18:29

Näin ylellisen tunnustuksen sain Loreal Blondilta, kiitos

27.10.2011 - 12:12

Taitaa olla viimeinen KK:n Joulumaratonin kortti, ellei salamaa tule vielä ennen loppua. Näitä oli kiva tehdä, tuli omiakin joulukorttia valmistettua.

23.10.2011 - 13:22

Tuolta Loreal Blondin sivuilta bongasin nämä Lauran haasteet ja kun oli niin helppo niin ajattelin osallistua. Haaste kuului: HELPPO JOULUKORTTI. Ja tällainenhän on todella helppo tehdä. Materiaalia varmaaan löytyy melkein jokaisen kortteilijan kotoa.


 

 

19.10.2011 - 17:03

Olipa ärtsyt toivomukset. Kehtaako tätä korttia kenellekään lähettää. Mutta kun minä niin tykkään tuosta Heinikasta, niin yritettävä on jos vaikka tärppäis.

19.10.2011 - 12:37

Ja täältähän sitä löytyy.

Kirjoittaja

Olen jo kauan eläkkeellä ollut elämän nautiskelija. Saan paneutua täysillä kaikkiin harrastuksiini.Perhe on kasvatettu ja maailmalle saatettu.Lapsenlapsiakin jo kaksin kappalein.Tällä hetkellä lähinnä sydäntäni ovat kortit ja viimeinen villitys on skräppäys, jota en vielä hallitse. Mutta hiljaa hyvä tulee.

pohja
laskuri alkaen 5.7.2010

Ilmainen www-laskuri
täällä vierailen

Koukussa ollaan

Tätä en voi ohittaa

suomalaisia

Täältä löytyy monenlaisia säilytysneuvoja

paljon on tietoa täälläkin

Vintage haasteita

Blogimme nappi